Herkullinen uunibroileri
Hei kaikki pitkästä aikaa! Viimeisten viikkojen aikana blogin päivittäminen on jäänyt, kun kesästä nauttiminen on mennyt edelle ja ruokavalio on lähinnä koostunut grillimakkarasta, uusista perunoista ja sillistä. Nyt minulla on kuitenkin teille tarjolla killeriresepti, joka saa sukat pyörimään jaloissa!
En usko, että olen ainoa, jolle käy usein niin, että parhaat reseptit syntyvät vahingossa. Niin kävi myös tämän reseptin kanssa. Suurin piirtein vuosi sitten syntyi tämän reseptin ensimmäinen versio. Koska vihaan heittää ruokaa roskiin, päivän dinner-agendana oli käyttää jääkaapista pois mahdollisimman paljon jämäruoka-aineita, jotka olivat pian menossa vanhaksi. Niinpä sitten yhdistelin uunivuokaan kaikkea mahdollista mitä kaapeista löytyi ja joka voisi maalaisjärjellä ajateltuna sopia kutakuinkin makumaailmaltaan yhteen. Tuloksena olikin yllätyksekseni ihan huippu resepti ja pienen loppuviilailun jälkeen tässä postauksessa komeilee lopputulos.
Tämä ruoka ei ehkä ole esteettisesti kauneinta, mutta lupaan, että maku korvaa ronskin ulkonäön!
Resepti neljälle hengelle:
1 paketti (410g) broilerin ohutleikettä
2 yksikyntistä valkosipulia
½ sitruuna
½ punainen chili
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
1 sipuli
1 rasia tuoreita herkkusieniä
1 tölkki (210g) tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa
1 dl vettä
2-3 rkl kanafondia
2-3 rkl kanafondia
1 ruukku tuoretta timjamia
kirsikkatomaatteja
(voita uuniavuoan voiteluun)
1. Aloita tekemällä mausteseos broilerin ohutleikkeille. Hienonna ½ punainen chili. Raasta puolikkaan sitruunan kuori ja purista puolikkaan sitruunan mehu kulhoon. Purista 1 valkosipuli. Sekoita keskenään kulhossa puolikas hienonnettu chili, puolikkaan sitruunan mehu ja kuori, puristettu valkosipuli, suolaa, mustapippuria ja noin 3 ruokalusikallista oliiviöljyä.
2. Valele seos broilerin ohutleikkeiden pinnalle ja paista ohutleikkeitä pannulla, kunnes leikkeet ovat saaneet hieman väriä pintaansa. Broilerin leikkeitä ei tarvitse paistaa kypsäksi asti, koska ne kypysvät loppuun uunissa. Siirrä broilerin leikkeet odottamaan voideltuun uunivuokaan.
3. Pilko sipuli ja toinen valkosipulin kynsi pieneksi. Pese tuoreet herkkusienet ja paloittele ne haluamasi kokoisiksi. Lisää pannulle, jossa broilerin leikkeet paistettiin, loraus öljyä ja sipulit sekä herkkusienet. Kuullota sipuleita ja herkkusieniä pannulla öljyssä noin 5 minuuttia.
4. Kun herkkusienet ja sipulit ovat kuullottuneet, lisää pannulle 2 dl ruokakermaa, tölkki tomaattimurskaa ja 1 dl vettä. Mausta kastike lorauksella kanafondia, mustapippurilla ja suolalla. Hienonna vielä lopuksi ruukku tuoretta timjamia ja lisää se kastikkeeseen. Anna kastikkeen porista keskilämmöllä viisi minuuttia.
5. Kaada kastike uunivuokaan broileirin ohutleikkeiden päälle. Lisää vuokaan vielä reilu kourallinen puolitettuja kirsikkatomaatteja. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja kypsennä uunissa 200 asteessa puoli tuntia.
Terkuin,
Hanna
Hanna
Kommentit
Lähetä kommentti