Pippurinen hirvikiusaus

Hei kaikki!

Sain jo tovi sitten vanhempieni luona käydessäni mukaani yhden 500 gramman säilykkeen hirvenlihaa. Suvustani löytyy useampiakin innokkaita metsästäjiä ja vanhempani olivat saaneet suuren määrän hirvestä tehtyä säilykelihaa eräältä sukulaiselta. "Köyhänä opiskelijana" ja kulinaristina otin mieluusti yhden purkin kokeiluun.

En ollut koskaan ennen valmistanut mitään säilykelihasta ja hirven lihaakin tulee melko harvoin syötyä, joten pienen googlettelun inspiroimana päädyin hieman soveltamaan muutamaa reseptiä keskenään ja lopputuloksen syntyi pippurista hirvikiusausta.



Hirvikiusaukseen tarvitset:

voita vuoan voiteluun ja paistamiseen
n. 500 g hirven säilykelihaa
n. 1 kg perunoita
yksi sipuli
2 isoa herkkusientä
1 purkki kermaa
1 purkki Creme Bonjour Cuisine maussa pippurisekoitus
paprikamaustetta
sipulijauhetta
kuivattua/tuoretta rosmariinia
suolaa
pippuria
puolukoita

1. Aloita kuorimalla ja pilkkomalla perunat sopivan kokoisiksi suikaleiksi. Lisää pilkotut perunat suureen kulhoon ja mausta suolalla ja pippurilla.
2. Pilko sipuli ja herkkusienet pieneksi ja paista niitä pannulla voissa muutama minuutti, kunnes sipuli ja sienet ovat pehmenneet ja saaneet hieman väriä pintaansa.
3. Sekoita keskenään kulhossa perunat, sipuli-sieniseos ja haarukalla revitty hirven säilykeliha. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
4. Sekoita kulhossa keskenään kerma ja Creme Bonjour Cuisine. Lisää mausteeksi paprikamaustetta, sipulijauhetta ja rosmariinia. Kaada seos vuokaan perunaseoksen päälle.
5. Kypsennä kiusausta uunissa alatasolla noin tunti 200 asteessa. Kiusauksen kypsyyden voi testata kokeilemalla haarukalla. Jos perunat ovat pehmeitä ja haarukka menee niistä helposti läpi, kiusaus on kypsää.
6. Anna kiusauksen vetäytyä pöydällä viisi minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile vihreän salaatin ja puolukoiden kanssa.


Kiusauksesta tuli todella hyvää, kannattaa kokeilla!:) Hirvenlihan tilalla voi käyttää myös mitä tahansa muuta säilykeriistalihaa.

Terkuin,
Hanna

Kommentit

Suositut tekstit